Kerroin blogissani miten CMAD Finland -tapahtuma on syntynyt. Ottaen huomioon sen, että olen yksinyrittäjä, tapahtuman tuottaminen vuosittain on ollut valtava ponnistus. Siksi osaankin nyt iloita siitä, että minulla on luvassa kerrankin pitkä joululoma, jonka aikana minun ei tarvitse miettiä, miten reagoida erilaisiin muutoksiin. :)
Kevyt, kevyempi, CMADFI
Lue, miksi CMADFI-tapahtuman konsepti eroaa viime vuosina järjestetyistä tapahtumistamme.
Tämä syksy on tuntunut hyvin erilaiselta aiempiin verrattuna ja sille on selvä syy. Vuodesta 2012 lähtien mun syksyt ovat menneet #CMADFI'a järjestellen.
Olen kysellyt yhteisöltä, mitkä aiheet ovat tällä hetkellä kiinnostavia
valinnut aiheet äänestyksellä,
etsinyt aiheisiin sopivia sponsoreita ja puhujia,
miettinyt tapahtuman aikataulua ja sen striimausta,
sopinut asioista tapahtumapaikan sponsoroineen tahon kanssa,
tehnyt tapahtumamarkkinointia,
ajastanut postauksia,
pyörittänyt ilmoittautumista,
hankkinut…
Yhteisruno yhteisöllisyydestä
CMADFI-tapahtumassa Johanna Berlin kirjoitti "korvarunon" Yhteisöllisyys osallistujien kirjoittamien tekstien pohjalta.
CMkysely kertoo someammattilaisten työstä
Tammikuussa 2024 teimme yhteisö- ja somemanagereille (ja heidän töitään osa-aikaisesti tekeville) suunnatun kyselyn.
Oivalluksia arkeen: tekoäly, sisältöstrategiat ja mittaamisen taito
Arjen oppitunnit: Tekoälyn, sisällöntuotannon ja strategian kärki-ideat
Fediversumi tarjoaa yhteisömanagereille uusia mahdollisuuksia
Kiinnostaako Fediversumi eli hajautetun somen palvelut?