Reilu kuukausi CMADFI-tapahtumaan

Tämä on maili, jonka Johanna Janhonen lähetti Lyytin kautta 325 CMADFI-tapahtumaan ilmoittautuneelle 19.12.2016

Hei CMADFI-tapahtumaan ilmoittautuneet!

Joulu on tällä viikolla, mikä tarkoittaa sitä, että CMAD:iinkin on vain kuukausi aikaa! Joulun jälkeen on siis todellakin elämää ja innolla odotan teidän tapaamistanne. Meille on tulossa ennätyksellisen suuri tapahtuma, sillä olen avannut tapahtumaan jonkin verran lisää paikkoja sen mukaan, miten yhteisömanageriryhmämme Facebookissa ja LinkedInissä ovat kasvaneet ja ilmoittautuneita on tällä hetkellä jo 325. Jos ryhmät jatkavat kasvua, avaan lisäpaikkoja vielä ensi vuonnakin, mikä on tietysti hyvä uutinen niille noin 50 ihmiselle, jotka vielä jonottavat paikkaansa.

Lupasimme kertoa teille joulukuussa, toteutuvatko ilmaiset bussikuljetukset jälleen. Kysyntää Helsingin suunnasta oli kahdelle bussille (=100 henkilöä, joten kun bussien lopulliset koot varmistuvat, avaamme ehkä muutaman lisäpaikan busseihinkin). Jyväskylän suunnasta tulijoita on nyt 24, joten bussi tilataan sillekin välille. Bussiasioista kertoo asianosaisille tarkemmin Päivi Laakso Viestintä-Pirittasta.

Sekä minä että Päivi toivomme, että te pidätte ilmoittautumistietonne ajan tasalla, sillä tilaamme niiden mukaan paitsi bussit myös ruuat (kahvi+tee-tarjoilut Tampereen yliopistolla ja Tampereen Työväen Teatterilla sekä iltapala teatterijatkojen jälkeen). Peruuttamatta jättäneiltä veloitamme 100€ sakon.

Jos sinulle siis tulee este, voit siirtää paikkasi toiselle (löydät linkin ilmoittautumiseesi tästä mailista). Kuvallinen ohje paikan siirtoon löytyy osoitteesta http://cmad.fi/ilmoittautuminen (K3).

Yksi oleellinen osa CMADFI-tapahtumaa on tuoreimman yhteisömanagerikyselyn tulosten julkaisu. Viime viikolla saimme kyselyyn mukavan piikin vastauksiin ja meillä on nyt ennätykselliset 60 vastaajaa! Kiitos! Jos sinä et ole vielä ehtinyt vastaamaan, tee se osoitteessa bit.ly/cmkysely2016 . Esimakua tuloksista annan jo tapaninpäivänä, sillä silloin meillä on jälleen perinteinen #cmadfi-chat Twitterissä, tarkemmin sanottuna ma 26.12. kello 14-15. Pistä siis itsellesi kalenterihälytys, niin muistat tulla kuulolle! Teen chatista tuttuun tapaan myös Storify-koosteen.

Joko olet muuten varannut yöpymisen CMADFI:n yhteyteen? Voit hyödyntää hotellitarjousta, jonka pyysin TTT:n lähistöltä Cumuluksesta http://cmad.fi/uutiset/hotellitarjous-cumuluksesta. Olen siellä itse kaksi yötä, sillä 24.1.2017 järjestän toisen yhteisömanagereille suunnatun tapahtuman, Tarinavideot-koulutuksen. Viimeksi epäilin tässä kirjeessä, että koulutuspaikat viedään käsistä ja taisin samalla aiheuttaa sen, etteivät ihmiset enää uskaltaneetkaan ilmoittautua. Siksi kerron nyt, että koulutukseen on vielä ihan hyvin tilaa :). Jos siis uskot, että sinun pitää ensi vuonna tehdä entistä nopeammin entistä enemmän videoita, kurkkaa miltä ensimmäinen Tarinavideot-koulutuksemme näytti. Tampereen Työväen Teatterilla pidettävässä koulutuksessa Tarinakoneen Anne Kalliomäki opettaa meille tarinallistamiseen perustuvaa videon käsikirjoittamista ja Toni Nummela opastaa meille mobiiliappseihin perustuvaa videoeditointia ja antaa vinkkejä myös mobiilikuvaamiseen.

Välttyäkseni kyselypommitukselta pyrin pitämään kaiken tapahtumaan liittyvän tiedon nettisivuillamme cmad.fi. Sieltä löytyy mm. usein kysytyt kysymykset. Jos et löydä kysymykseesi vastausta sieltä, tutustu neuvontatiskiimme Facebookissa.


Ja nyt toivotan kaikkien CMADFI-tapahtuman järjestäjien puolesta oikein ihanaa joulua!

Tapaamisiin Tampereella,
Johanna Janhonen
CMADFI-tapahtuman pääjärjestäjä

PS. Jos tiedät tapahtumaan sopivan sponsorin, kerro hänelle, että vaikka tapahtuma on täynnä, sponsoreille löytyy vielä tilaa. Uteliaille voit kertoa myös siitä, että tapahtumaa voi seurata jälleen myös striimattuna.